Norwichin- ja norfolkinterrierin historia on yhtenäinen aina vuoteen 1964 asti, jolloin rodun sisällä esiintyneet kaksi tyyppiä, pystykorvainen ja luppakorvainen, erotettiin virallisesti omiksi roduikseen. Rotujen välinen ero on selvästi havaittavissa ja tuloksena onkin kaksi hieman erilaista rotumääritelmää. Englannissa molemmat rodut ovat kehittyneet menestyksekkäästi jakamisen jälkeen.

Ensimmäiset norfolkinterrierit Suomeen tuotiin vuonna 1972. Norfolkkeja tänä päivänä kasvattaa pieni mutta innostunut ja määrätietoinen kasvattajajoukko.

Norfolkinterrieri on pieni ja tanakka, eloisa ja peloton. Sillä on vielä tallella metsästysvaistoa ja varma luonne. Se on kiltti ja seurallinen, mutta vaatii omistajaltaan määrätietoisuutta kasvatuksessa, sillä älykkään luonteensa vuoksi saattaa käydä niin, että se kietoo ihmisen pikku tassunsa ympärille ja voi olla melko häikäilemätön saavuttaakseen päämääränsä.

Norfolk on osoittautunut soveltuvaksi mitä erilaisimpiin olosuhteisiin. Nykyään, vaikka useimmat asuvat kaupungeissa, norfolkin tulisi yhä pystyä täyttämään rotumääritelmän vaatimukset mitä tulee metsästysominaisuuksiin. Norfolkki on olemukseltaan metsästyskoira ja terrieri eikä sylikoira ja kääpiö. Sen tärkeimmät ominaisuudet ovat sisukkuus ja kestävyys, uskollisuus isännälleen sekä viehättävyys. Se on hellyydenkipeä ja kohtalaisen tottelevainen. Sen tulisi pysyä niin pienenä kuin rotumääritelmä vaatii. Ennen kaikkea se on huomattava persoonallisuus, joka on luonteenomaista rodulle. Luonne ei saa koskaan tulla vähemmän tärkeäksi kuin ulkonäkö.

Pieni suuri koira

Norfolkinterrieri on terriereistä pienimpiä (ihannekorkeus n. 25 cm ja paino 5-8 kg), mutta ei suinkaan luonteeltaan. Se on peloton ja ulospäin suuntautuva. Se rakastaa omistajaansa kiihkeästi ja puolustaa tätä viimeiseen asti. Toisaalta se on heti valmis lähtemään autoajelulle vaikka täysin vieraan matkaan. Autossa ja kotona se käyttää mahdollisimman korkeita paikkoja istuiminaan. Norfolkki istuu mielellään sylissä lellittävänä ja palkitsee rapsuttajansa ylitse pursuavin suukoin.
Norfolkin turkki on suoraa, karkeaa ja vettähylkivää. Koira on trimmattava säännöllisesti pari kolme kertaa vuodessa, jolloin siitä ei lähde karvaa. Värit ovat kaikki punaisen sävyt vehnänvärisestä tummaan grizzleen. Toinen vallitsevista väreistä on mustaruskea. Pää on pyöreähkö ja vankka, kuono lyhyt ja vahva. Korvat ovat keskikokoiset ja poskia pehmeästi myötäilevät.
Hampaat ovat suuret ja voimakkaat, saksipurennassa. Raajat ovat lyhyet, suorat ja hyvin kulmautuneet. Runko on lyhyt, vankka ja tiivis. Häntä on korkealle kiinnittynyt, mahdollisimman lyhyt, suora ja iloisesti ylöspäin kannettu. Typistys on kielletty Suomessa vuodesta 1996 lähtien.

Norfolkit tänään Suomessa

Rodun taso on tällä hetkellä Suomessa verraten hyvä. Rotua rekisteröidään noin 100 pentua vuodessa. Keskimääräinen pentuekoko vaihtelee 2-4 pennun välillä. Aktiivisia rodun kasvattajia on vain kymmenkunta ja tästä syystä he toivovat kasvattiensa joskus käyvän näyttelyssä, jotta kasvattajakin saisi palautetta kasvatustyöstään. Suomessa myös ns. kotikoirat hoidetaan hyvin ja siksi näyttelyyn osallistumiselle ei tämän iloisen rodun kanssa ole estettä.

Kaikki kasvatustyö tapahtuu Suomessa kotioloissa, ammatikseen koiria kasvattavia kenneleitä ei ole.

Rotu on kokonsa, helppohoitoisuutensa ja luonteensa takia hyvin suosittu ja pentua voi joutua odottamaan kauan, mutta ainahan hyvää kannattaa odottaa.

Terve pitkäikäinen rotu

Norfolkit ovat yleensä pitkäikäisiä ja säilyvät vanhaksi asti pirteinä ja leikkisinä. Norfolk on suhteelisen terve rotu. Ikääntyvillä norfolkeilla saattaa esiintyä sydämen vajaatoimintaa, joka joissakin tapauksissa vaatii lääkitystä. Kasvattajat pyrkivät ottamaan tämän huomioon jalostuksessa. Nykyään jalostukseen käytettäviltä koirilta yhä systemaattisemmin tutkitaan sydän. Kasvattajat tutkituttavat jalostuskoiriaan myös harmaakaihin ja polvilumpioluksaation varalta, vaikka kumpikaan sairaus ei ole rodussa muutamaa tapausta lukuun ottamatta ongelmana.

Lähde: www.nnterrierit.fi