forex trading logo

Pinja
Kirjoittanut Sari Pirilä   
02.02.2012 09:24

Pinja eli Jiffy Gotta Get Goin Pinja Koiranetissa

Copy_of_PINJA1

Pinja on laumamme jäsen. Pinja haettiin kesällä 2011 ruotsista Jiffy kennelistä. Pinja on syntynyt 22.2.2011. isänä on Jaeva Credit Crunch ja emänä Jiffy Spellbound.

 

Olin jo pitkää kaivannut mustaruskeata koiraa laumaamme ja vihdoin sellainen löytyi Kirsi Niemisen kennel Heilurihännän avustuksella. Kiitos Kirsi.

Niinpä lähdimme ystävieni Mirjan ja Leenan kanssa  hakemaan Pinjaa ruotsista vähän ennen juhannusta.

Helenin luokse saavuttuamme meitä oli vastassa aivan ihana, reipas "musta pikkulikka", joka sulatti sydämemme välittömästi. Koiralla oli kutsumanimenä Pinglan, jonka se jo hyvin tunsi, mutta koska se taipui huonosti meidän suuhumme, niin nimi muutettiin Pinjaksi, jonka se otti myös hyvin omakseen (oli riittävän samanlainen).

Matka autossa ja laivalla sujui erittäin hyvin, Pinja oli kuin vanha tekijä, ei haukkunut tai voinut pahoin.

Kotiin päästyämme laitoin Pinjan pentukehään ja päästin muut koirat siihen tutustumaan, kaikki tutkivat ja tutustuivat uuteen perheen jäseneen, kun kerran kaikki meni hyvin vein Pinjan ulos ja päästettiin koirat yksitellen tekemään lähempää tuttavuutta. Lauma otti todella hyvin vastaan uuden tulokkaan ja Miina jolta oli juuri toukokuun lopulla lähteneet omat pennut maailmalle, otti Pinjan omaksi pennukseen.

Kävimme Pinjan eli Jiffy Gotta Get Goin kanssa Klaukkalassa SuKoKan järjestämässä joukkotarkastuksessa. Siellä tutkittiin silmät polvet ja sydän. Kaikki olivat kunnossa eli OK.

Silmät Terveet

Polvet 0/0

Sydänkuuntelu OK

 

Viimeksi päivitetty 27.06.2019 18:59
 


Powered by Joomla!. Designed by: Free Joomla Theme vps Valid XHTML and CSS.